|
|
|||||||||||||||
|
![]() |
|
| Kuvassa kampoja, karsta ja harja. | Kuvassa kissan kynsisakset. | |
| (klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi) | ||
TURKIN HOITO ALKAA SIITÄ, ETTÄ KISSA ON PUHDAS. Jos kissa on rasvainen tai karva on tukkoista sitä kammattaessa, pese kissa. Pentu olisi hyvä pestä useammin, kuin tarve vaatii (viikoittain tai joka toinen viikko olisi hyvä). Aikuinen kissa olisi hyvä pestä vähintään noin kerran kuussa tai kahdessa.
Silmät puhdistetaan päivittäin kostealla pumpulilla ja lämpimällä vedellä. Voit käyttää myös kissojen silmävettä (esim Hauveli) tai apteekista saatavaa boorivettä. Lämmin vesi riittää, jos silmät puhdistetaan säännöllisesti eikä tummentumia (tulee hyvin helposti vaaleisiin karvoihin) ole.
Korvat on hyvä putsata kerran parissa viikossa esim. pumpulipuikolla tai hieman kostealla puuvillarievulla tai pumpulitupolla. Silloin tällöin (esim. pesujen yhteydessä) voit myös käyttää Korvaxia tai jotain muuta puhdistusainetta. Jos korviin ilmestyy runsaasti erittäin tummanruskeaa eritettä (kahvinporon tapaista), saattaa kyseessä olla korvapunkit. Tällöin on kissalle syytä antaa Otitapara-kuuri, joka häätää punkit pois. HUOM! VARO KORVIEN KÄSITTELYÄ JA KAIVAMISTA LIIAN SYVÄLTÄ!
Kissan kynsien kärjet on hyvä näpsäyttää pois eläinkaupoista ja hyvinvarustetuista marketeista saatavilla kissan kynsisaksilla esim. kerran viikossa tai kahdessa. Kynsien leikkuu ja raapimapuu (jonka voi ostaa kaupasta tai valmistaa itse) ovat hyviä keinoja säästää huonekalut repimiseltä. Kynsiä leikattaessa muista varoa HERMOA!
Hampaat olisi ihanteellista harjata esim. kerran viikossa/kuukaudessa vauvan hammasharjalla. Voin suositella kissoille sopivaa Doggy Dent hampaidenhoitopakettia (sisältää "hammastahnan", sormeen laitettavan kissoille hyvin sopivan hammasharjan ja isomman hammasharjan). Jos tämä ei onnistu, niin vuosittain rokotusten yhteydessä on hyvä pyytää eläinlääkäriä katsomaan hammaskivi.
Nyppiminen
Nyppiminen tarkoittaa "kuolleiden" jäykkien karvojen poistamista. Eri väreillä kuolleet karvat ovat erilaisia, ja jopa niiden löytäminen saattaa aluksi olla vaikeaa. Kissojen nyppimistarve on myös hyvin yksilöllistä. Yleensä vaaleat värit kaipaavat enemmän nyppimistä. Jos viet kissasi näyttelyyn, kannattaa nyppiä se asianmukaisesti - kotioloissa kissan ei tietenkään täydy olla välttämättä niin huippuunsa nypitty.
Nyppiminen takaa sen, että varsinainen karva pääsee paremmin kasvamaan: kuolleet karvat nimittäin kuluttavat pohjavillaa ja tummentavat väriä.
Nyppiminen vaatii harjaantumista, ja sitä on tehtävä jatkuvasti, esim. turkkia hoidettaessa. Valaistuksen on oltava hyvä. Pyydä tarvittaessa apua ja opastusta.
Kissan pesu
|
|
|
| (klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi) | ||
Itse pesen kissan siten, että kissa istuu muovisella puutarhatuolilla ja minä istun lastenjakkaralla. Kukin etsii itselleen parhaan tavan pestä kissa.
Ennen kuin aloitat pesun, leikkaa kissan kynnet, pyyhi silmät puhtaiksi, puhdista korviin kertynyt vaha ja kampaa turkki selväksi. Varaa esille 2-3 pyyhettä (vohvelikankainen imee hyvin vettä).
On monta tapaa pestä kissa ja oikea on se, että kissan turkista tulee puhdas ja kaunis. Jokainen kehittelee omat rutiininsa. Tässä yksi tapa pestä kissa;
1. Kastelen kissan suihkulla kauttaaltaan lukuunottamatta päätä. Jos kissan turkki on paksu, on se aluksi vaikea saada märäksi. Tähän auttaa pesuaineen hierominen suihkulla kasteltuun puolimärkään turkkiin. Pesuaineena käytetään ensisijaisesti Fairya ja viimeistelyyn laadukkaita kissan shampoita, kuten Pet Silk -tuotteet (Phase1 -shampoot ja hoitoaineet), All Systems ja An-ju. Nämä edellämainitut shamppoot laimennetaan. Helpoiten laimennus tehdään tyhjään shampoo-pulloon lämimällä vedellä ja sekoitus pidetään vesihauteessa kunnes käytetään. Veden lämpö tulee olla noin 37 astetta.
2. Hieron kissan turkkiin RUNSAASTI pesuainetta. Pesuaineinen turkki kammataan läpi. Kasvot pesen pienellä rätillä (esim. kankainen nenäliina) ja lasten hammasharjalla. VARO KORVIA, SIERAIMIA JA SILMIÄ!
3. Huuhdon suihkulla. Suljen korvat toisella kädelläni, kun huuhtaisen nopeasti kasvot.
4. Vaahdotan sen vielä kerran tai useammin rasvasuudesta riippuen, ja huuhtelen, kunnes kissa on TÄYSIN puhdas pesuaineesta.
5. Joskus käsittelen ennen varsinaista pesua rasvaisen hännän tyven käsipesuhyytelöllä (Dreumexilla, Swarfegalla, Korrektilla, Kouralla..). Kuivaan tai kosteaan häntään hierotaan mössöä, kammataan ja huuhdellaan erityisellä huolella pois. Sen jälkeen kissa pestään kuten edellä. Monesti näyttelypesussa käytän käsipesuhyytelöä myös korvien tauksiin. Jos koko kissa on erityisen rasvainen, pesen koko kissan aluksi käsipesuhyytelöllä.
6. Kun kissa on huuhdeltu, puristan karvoista mahdollisimman paljon vettä pois. Kuivaan kissaa mahdollisimman hyvin pyyhkeellä.
7. Kostea turkki kammataan harvalla kammalla auki. Loppu kuivaus tehdään hiustenkuivaajalla ja karstalla tai jos kissan hermot eivät kestä hiustenkuivaajaa, kuivatan se lämpöpuhaltimella. Hiustenkuivaajalla voidaan lämpö ohjata tarkasti juuri siihen kohtaan, jota harjalla käsitellään. Lämpö ei tietenkään saa olla liiallista. Harjalla vedellään yleensä vastakarvaan. Vatsapuolen käsittelyssä saattaa olla helpointa, jos apuna on myös toinen henkilö. Taivepaikat on karstattava ja puhallettava huolellisesti, sillä niihin tahtoo salaa jäädä kosteutta, joka vetää karvan kikkaralle ja muodastaa helposti takkuja. Kuivausta jatketaan vielä varmuuden vuoksi, vaikka kissa tuntuukin kuivalta. Karvan tyvi nimittäin jää erittäin helposti kosteaksi.
8. Tarvittaessa suihkutetaan turkkiin sähkönpoistonestettä (saa eläinkaupoista).
9. Kuivan kissan voi talkita pesun jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla välttämätöntä. Talkin tarkoituksena on tehdä turkista ilmavamman tuntuinen ja näköinen. Talkki ripotellaan joko suoraan turkkiin tai harjaan, jolla se levitetään tasasesti. Talkki harjataan pois siten, ettei irto talkkia jää pölisemään karvoihin. LIKAISTA KISSAA EI KANNATA TALKITA, sillä tuloksena on tahmakiasa viimeistään seuraavana päivänä. Talkin käytöstä käytetään "kissapiireissä" nimitystä puuterointi.
Muista kuitenkin, että kaikki, mitä turkkiin laitetaan, joutuu myös kissan suuhun. Aina ne sen verran itseään nuolevat.
Näyttelypesu ei poikkea muulla tavoin tavanomaisesta pesusta kuin että kannattaa vaahdottaa kissa useaan kertaan ja olla jokaisessa pesun vaiheessa hyvin huolellinen! Näyttelyyn mentäessä nypitään kuitenkin kissan korvan kärjet siistiksi ja mahdollisesti leikataan silmän päällä roikkuvat karvat siistimmäksi. Hännän pään voi varovaisesti nyppiä lyhyemmäksi ja pyöreäksi.

(klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi)
Kammattaessa on hyvä tutkia ihon kunto. Mikäli kissa hilseilee tai ihossa on merkkejä ihottumasta, otetaan selvää mistä moinen johtuu ja hoidetaan iho kuntoon.
EI OLE OLEMASSA IHMEAINEITA!!!! Turkki kasvaa kauniisti, kun se on hyvin hoidettu ja kissa saa kunnollista ravintoa ja voi hyvin. On olemassa mm. Biorion ja Eforion, jotka auttavat turkin hoidossa sisäisesti käytettyinä, mutta runsaskaan E- ja B-vitamiinien käyttö ei ole taikakeino komeaan turkkiin. Joillakin kissoilla - kuten ihmisilläkin - on toisia parempi tai huonompi karvan kasvu, eikä siihen mitkään ihmeaineet auta. Muista myös, että ylivitaminointi on usein vahingollisempaa kuin kissan jättäminen kokonaan ilman lisävitamiineja. Kohtuus kaikessa! Turkin kauneus lähtee hyvästä peruskunnosta. Kunnon ruokavalio, liikunta ja onnellinen, huolehtiva koti on kissan paras turkinhoitotaika.
KUNNOLLISET VÄLINEET AUTTAVAT TURKIN KUNNOSSA PITÄMISESSÄ
Tarvitset seuraavia turkinhoitotarvikkeet:
- metallikampoja; tiheä, harva ja siltä väliltä
- harja; aidosta luonnon harjaksesta valmistettu
- karsta; kissoille tiheydeltään sopiva, pieni ja tiheä
- lasten hammasharja
- Fairya ja/tai kissan shampoota (PetSilk -tuotteet)
- sähköisyyttä poistava neste
- korvanpuhdistusaine (Korvax)
- silmänpuhdistusainetta (boorivesi, Hauveli)
- pumpulia ja pumpulipuikkoja
- kissan kynsisakset
- hiustenkuivaaja
- pyyhkeitä (vohvelikangas imee hyvin)
- talkkia (vaaleille kissoille); hajutonta, rasvatonta
YLEISIÄ HOITO-OHJEITA
HIEKKA-ASTIAT
Mieluiten katettu (hiekka ei lentele ympäriinsä kissan "siivotessa" jälkiään). Hyväksi havaitsemani hiekat ovat paakkuuntuvia ja vesiliukoisia; helppo hävittää ja pitää puhtaana. Kissasi on sisäsiisti ja pysyy sellaisena, jos sen hiekka-astia pidetään puhtaana ja siinä on jatkuvasti riittävästi hiekkaa. (Pese hiekka-astia pesuaineella, joka on mahdollisimman hajuton mutta tehokas (kloriitti sopii parhaiten tähän tarkoitukseen) SÄÄNNÖLLISESTI, esim. kerran parissa kolmessa viikossa. HUUHTELE HYVIN!)
Joillekin uroskissoille (ei kaikille!!!) tyypillisestä merkkailusta pääset eroon eläinlääkärin suorittamalla pienellä leikkauksella.
MIHIN KISSA LOMAN AJAKSI???
Tällaiseen kysymykseen moni kissan omistaja törmää aina silloin tällöin. Vastauksia on monia. Parhainta ehkä olisi, jos joku perheenjäsen voisi hoitaa kissaasi toisten ollessa matkalla. Ehkä naapurisi tai joku lähellä asuva sukulaisesi voisi pari kertaa päivässä käydä ruokkimassa, putsaamassa hiekka-astiat ja leikittämässä kissaasi. Tai jos kissasi kasvattaja asuu lähistöllä, voisit pyytää aivan hyvin häntäkin. Tulen hyvin mielelläni! Voit myös kysyä minulta, voisinko kyseisenä aikana ottaa kissasi tänne meille hoitoon. Kissallesi löytyy meiltä varmastikin yksityishuonekin. On hyvä, jos joku näistä vaihtoehdoista käy päinsä, niin kuin varmasti käykin.
EN MISSÄÄN TAPAUKSESSA SUOSITTELE KISSA"HOTELLIA"! Ne useimmiten eivät vastaa sitä, mitä niistä luvataan. Olen kuullut, että kissoja, joille on luvattu oma huone, on kuitenkin pidetty isossa kissalaumassa, joilla osalla on ollut esim. tarttuvaa silmätulehdusta...
Tietenkin kissa pärjää vuorokauden, miksei parikin yksinään (kunhan ruokaa ja vettä on saatavilla). Myös kissan voi ottaa joillekin matkoille mukaan, esim. mökille tai asuntovaunuilemaan. PIDÄ HYVÄ HUOLI, ETTEI KISSASI KARKAA! Jos luulet, että kissaa on vaikeaa pitää matkalla mukana, pyydä mieluummin vaikka kasvattajaa hoitamaan sitä!
Huomaa, että joihinkin maihin on vaikeaa viedä kissaa ilman karanteenia, kuten Ruotsiin, Norjaan ja Englantiin. Jos otat kissasi mukaan ulkomaille (esim. Viroon tai Saksaan), täytyy sillä olla asianmukaiset rabiens-rokotukset, mikrosiru ja EU- "passi". Kysy lisää ohjeita!
ROTUKISSAYHDISTYKSET
Suomessa toimii tällähetkellä kaksitoista rotukissayhdistystä; Suomen (SUROK), Uudenmaan (URK), Turun (TUROK), Ruuhka-Suomen (RUROK), Pohjoisen (POROK), Pirkanmaan (PIROK), Keski-Suomen (KES-KIS), Itä-Suomen (ISROK), Pohjanmaan (POH-KIS), Alfa Felis ja Eteläinen (ERY-SYD) -rotukissayhdistys r.y:t sekä InCat Suomi. Nämä kaikki yhdistykset kuuluvat Suomen Kissaliittoon (SRK), joka puolestaan on kansainvälisen Federation Internationale Felinene (FIFe) alainen. Jos liityt jonkun näistä yhdestätoista yhdistyksestä jäseneksi, saat vuodessa 6-numeroisen (yksi kaksoisnumero) KISSA-lehden, jossa on kaikenlaisia ajankohtaisia kissajuttuja. Rotukissayhdistyksen jäsenenä olet myös SRK:n ja FIFe:n jäsen. Jos aiot käyttää kissaasi siitokseen tai näyttelyissä, sinun tulee olla jonkin edellä mainitun yhdistyksen jäsen.
On olemassa myös pelkästään tiettyä rotua harrastavien yhdistyksiä, kuten PERSIALAISKISSAT r.y., joka on tarkoitettu kaikille persialaiskissoista kiinnostuneille. Persialaiskissat r.y:n jäsenet saavat mm. neljä kertaa vuodessa PERSIALAISKISSA-lehden, (johon voi itsekin lähettää omia juttuja) sekä erilaista neuvontaa esim. trimmauksessa. Sinun ei tarvitse olla SRK:n (eli jonkun edellä mainituista 12 rotukissayhdistyksestä) jäsen ollaksesi Persialaiskissat r.y:n jäsen. Myös pelkkä Persialaiskissat r.y:n jäsenyys ei riitä esim. kissanäyttelyyn osallistumiseen.
LISÄTIETOJA
Lisätietoja erilaisista kissa-asioista saat kasvattajaltasi ja yhdistysten toimihenkilöiltä. Myös hyvistä kissakirjoista ja -lehdistä saa apua.
VAARALLISET PAIKAT! VARO! VARO!
Jos perheeseesi kuuluu pieniä lapsia, muista alusta alkaen opettaa miten kissaa kohdellaan. Kissan lepotuokioita pitää kunnioittaa, kissa ei ole leikkikalu, kissaa ei roikoteta hännästä eikä käsitellä liian kovakouraisesti. Opeta lapsia kissan hellimiseen ja näytä, miten kissoja nostetaan. Opeta nämä asiat myös talossa vieraileville lapsille. Eläimellä kuitenkin on myönteinen vaikutus lapsen kehitykseen.
HUOM! OLE AINA HUOLELLINEN!!!!!!!!!!!
ROKOTUKSET JA TERVEYDEN HOITO
Kissasi on rokoitettu "tapetulla" neloisrokotteella, Fel-O-Vax IV:llä. Tämä rokote suojaa kissaruttoa, klamydiaa (tiettyä silmätulehdusta) sekä herpes- ja calici-infektiota (=flunssaviruksia) vastaan. Rokotukset on annettu noin kahdeksan ja kahdentoista viikon iässä. Tästä eteen päin kissa tarvitsee tehostusrokoitteen kerran vuodessa. Jatkorokotukset hoidat tietysti säännöllisesti, vaikka kyseessä onkin sisäkissa (riittää, että kuljetat esim. kengissäsi sisälle vaikka koirankakkaa....).
Raivotautirokotuksen voit antaa kissallesi, jos suunnittelet vieväsi kissan ulkomaille. Raivotautirokote uusitaan ensimmäisestä rokotuskerrasta vuoden kuluttua ja jatkossa joka toinen vuosi. Ulkomaille mentäessä pitää varmistaa, kuinka vanha rokotus sallitaan.
Pentusi on saanut Axilur-matokuurin noin neljän, kahdeksan ja 12 viikon ikäisenä. Ennen vuoden ikää kissa on hyvä madottaa parin kolmen kuukauden välein. Tämän jälkeen kissa olisi hyvä madottaa 2-4 kertaa vuodessa. Itse olen käyttänyt aikuisille yleensä Axilur- valmistetta, koska se ainoana valmisteena tehoaa myös sisäkissoissa esiintyvään, ripulia aiheuttavaan Giardiaan.
Yleisissä terveydenhoitoon liittyvistä asioista VOIT AINA KÄÄNTYÄ PUOLEENI, mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Useimmiten todellisissa APUA-tilanteissa on parasta selvittää päivystävä eläinlääkäri ja tilata aika.
Seuraavia eläinlääkäreitä käytämme usein ja voin hyvin suositella heitä:
Tuija Salminen, Herttoniemi / Helsinki, puh. 09-784713
Marjatta Laakso, Nikinmäki / Vantaa, puh. 09-8746295Voit vakuuttaa kissasi onnettomuuksien varalle. Vakuutuksia on erilaisia. Ne eivät kata esim. rokotuksia, kastraatiota tai hammaskiven poistoa. Luunmurtumat, röntgenkuvat, leikkaukset sen sijaan useimmiten kyllä. Suosittelen, vaikka toivon ettette koskaan tällaisiin tilanteisiin joudukaan.
Älä lopeta kissaa, jos ei ole pakko. Liian monen kissan elämä on jäänyt liian lyhyeksi mm. omistajan allergian vuoksi. Jos perheeseesi puhkeaa allergia, voit ottaa yhteyttä minuun ja etsimme kissallesi vaikka yhdessä uuden kodin. Tietenkin, jos kissalle tulee vakava sairaus, ei kannata pitkittää sen kärsimyksiä.
PERSIALAISKISSAN PAIKKA ON SISÄLLÄ. JOS KUITENKIN HALUAT ULKOILUTTAA KISSAASI OVAT VALJAAT TAI AITAUS PARHAAT JA AINOAT VAIHTOEHDOT!
ONNEA YHTEISELLE YSTÄVYYDELLE, YHTEYDEN PITOA TOIVOEN!!!
Nipsu-Nappulan kissala
Niina Lankinen
Säterinkatu 9 A 6, 02600 ESPOO
PUH: 040-525 3869
E-MAIL: nipsunappulan@surok.fi
KOTISIVUT: http://www.nipsu-nappulan.net/PS. Ilmoitathan, jos yhteystietosi vaihtuvat.
Etusivu | Kissat | Pentuja | Pentueet | Kuvia | Näyttelyt | Linkkejä | Vieraskirja
© Niina Lankinen